sunnuntai 31. tammikuuta 2021

Makramee-kuusi

 

Koko: korkeus n. 55cm

Materiaali: Paulina punoskude, koristeissa erilaisia lankoja 

Uusi aluevaltaus käsitöiden saralla! Kävin loppusyksystä kansalaisopiston lyhyen makramee-kurssin. En ollut aiemmin tehnyt mitään makramee-töitä, vaikka tekniikka on jo vuosia kiinnostanut. Isältä jäi paljon erilaisia naruja ja köysiä, niiden innoittamana päätin viimeinkin ilmoittautua makramee-touhuihin mukaan. Päätöstä tuki sekin, että kurssi pidettiin kotini vastapäisessä rakennuksessa, joten ei tarvinnut kuin vetää monot jalkaan ja kömpiä tien yli, niin oli jo paikalla.

Kurssin teemana oli kuusen solmeileminen, vaikka sitä ei ollutkaan pakko tehdä. Ohjeen kuuseen sain opettajalta. Samantyylinen ohje näyttää olevan myynnissä esimerkiksi Toila Oy:n verkkokaupassa. Päätin jättää kuusesta pois helmet ja tehdä koristeita mieluummin virkkaamalla.

Ensimmäisellä kerralla harjoittelimme muutamia solmuja - alla olevassa kuvassa ensimmäinen "työni", perintönarusta solmeiltu pieni tähti. Seuraavalla kerralla pääsin kuusen kimppuun. 


Aloitin työn kotona, ilman kunnon alustaa. Ei, nuppineulat eivät oikein mainiosti pysy kiinni sohvatyynyissä... Kun pääsin ällänpäälle solmuista ja ohjeesta, oli kuusi helppo tehdä. Työhön tulee oikeastaan vain kahta solmua, kylkiluusolmua ja kaksoistasosolmua. Itselleni jostain syystä kylkiluusolmun oppiminen oli ensin hiukan haastavaa, ennen kuin opin muistamaan, miten se kiristetään.


Paulina punoskude on aloittelijalle hyvä materiaali, se on tasaista ja paksua ja mielestäni melko helppo työstää. Ainut mikä oli ärsyttävänkin hankalaa, oli langanpäiden päättely nurjalle puolelle rihmalangan avulla. Enää en ehkä valitsisi harmaata lankaa tähän työhön, jos en kyllä tavallista kuusen vihreääkään.


Kuusen koristeet on virkattu, osa omasta päästä, osa on kirjan 100 virkattua lumihiutaletta ohjeiden mukaan tehty. Latvatähti on virkattu isältä jääneestä narusta ja hopealangasta. Latvatähteä lukuunottamatta koristeet on liimattu kuuseen kuumaliimalla.

Ei tästä kuusesta niin juhlava tullut, mutta saa kelvata. Taitaa olla vähän toispuoleinenkin, kuten joulukuuset usein ovat...


Sain kuusen valmiiksi kurssin puolessa välissä ja aikaa jäi tehdä vielä muutakin. Kipinä löytyi siis makramee-töiden tekoon ja olen ehtinyt antaa töitäni lahjoiksikin. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suurkiitokset kommentistasi! :)