Langat: Novitan Pirta, Tivoli ja Seitsemän Veljestä
Puikot nro 4
Tarinoinpahan vähän näistä sukista, vaikkeivät olekaan ihan
vastikään valmistuneet. Opettelin viime talvena neulomaan kirjoneuletta ja nämä
ovat toiset kirjoneulesukkani. Käytin näihin jämälankoja ja mallikuvio on
sovellettu erilaisista netistä löytämistäni kuvista. Näistä piti tulla
harjoitustöpeksintäsukat, jotka pidän itse, mutta tulos olikin parempi kuin
odotin. Muutaman kuukauden sukat viruivat valmiiden töiden laatikossa, ennen
kuin käyttöä löytyi. Olen usein ajatellut että voisin lahjoittaa töitäni
hyväntekeväisyyteen, mutta jotenkin se on aina jäänyt. Kenties olen odottanut
kohdetta, joka tuntuisi juuri oikealta.
Eräänä iltana viime kuussa näin Facebookin Voihan
Villasukka! -ryhmässä jaetun KKY:n kaupan mainoksen. KKY, eli Kodittomien
koirien ystävät, aikoi järjestää villasukkahuutokaupan. Kodittomien
koirien ystävät ry on vuonna 2007 perustettu, Romaniassa toimiva
eläinsuojeluyhdistys.
”Haluatko vaikuttaa konkreettisesti siihen, että
Romanian koirille turvataan talvellakin riittävän hyvät oltavat Save the Dogsin
ja Mihaela Baisanin tarhoilla? Nyt voit tehdä sen käsitöillä! Kodittomien
koirien ystävät etsii villasukkien tekijöitä - niitä joilla pysyy langat
puikoissa ja puikot hyppysissä.
Lähetä meille villainen luomuksesi ja KKY laittaa
pystyyn huutokaupan Facebook-sivuillaan. Lähetä meille yksityisviesti
Facebookin kautta ja saat postiosoitteen, johon villasukat voi lähettää.
Yhdistys kuvaa tuotteen ja tekee villasukista talven lämmittävimmän
villasukkahuutokauppa-albumin. Kuvan yhteyteen kirjoitetaan myös lahjoittajan
nimi.
Huutokauppa käynnistetään heti, kun kokoon on saatu
kymmenen villasukkaparia. Jos kampanja pystytään toteuttamaan, se starttaa
nimellä "Villasukilla parempi talvi Romanian koirille".
Eläinten ystävänä tämä kohde tuntui minusta juuri oikealta ja päätin heti lahjoittaa jotain. Valitsin muutamien valmiiden sukkien joukosta nämä
sukat. Askartelin mukaan vielä pienen koirahahmon, johon kirjoitin sukkien kokotiedot,
pesuohjeet ym.
Huutokauppa järjestettiin KKY:n Facebook-sivuilla ja
hienoja kaupattavia tuotteita kertyi noin sata, erikokoisista villasukista pipoihin,
säärystimiin ja lasten neuleisiin. Todella hienoa! Huutokauppa päättyi 6.12.
Sukkani keräsivät 55 euroa! Olen summaan oikein tyytyväinen, en olisi mitenkään
saanut sitä kasaan itsekseni myymällä. Toivottavasti KKY järjestää uuden
huutokaupan vaikka jo heti keväällä. Sitä varten voisin neuloa eläinaiheisia
töitä. Toivottavasti ilmaantuu lisääkin eläimiin liittyviä tilaisuuksia, joissa voin hyödyntää käsityöharrastustani.
Toivottavasti sukat ovat saajalleen mieleiset ja
lämmittävät hänen talveaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suurkiitokset kommentistasi! :)