maanantai 16. marraskuuta 2015

Uglisukat ja Vastaisku Ugleille


Sinisävyiset sukat miehelle, koko 40-41
Langat: Novita Impivaara ja Seitsemän Veljestä
Puikot nro 4

Minulta tilattiin eräänä päivänä sukat, koko ja saajan sukupuoli kerrottiin. Väritoiveita ja rajoituksia ei annettu, joten ajattelin käyttää jotain jo kotoa löytyviä lankoja. Niitähän riittää! Kaivelin esille erilaisia sinisen ja turkoosin sävyjä ja ajattelin että nehän sopivat varmasti hienosti yhteen. Pohjaväriksi valitsin, ikävä kyllä, keräkuvassa ylimmäisenä olevan siniharmaan. Kyseessä on Impivaara-lanka, jota kerran ahneuspäissäni ostin Siwasta, halvalla kun irtosi. Epäilemättä olen katunut tätä heräteostosta koko ajan, sillä nuo kaksi kerää Impivaaraa marinoituivat lankalaatikossani vuoden jos toisenkin, eivätkä todellakaan päällimmäisenä. Nyt kuvittelin keksineeni langalle hyvän käyttötarkoituksen...

Miehille on vaikeampi valita sukkamallia kuin naisille ja pohdintojen jälkeen otin kuvion vanhemmasta Novitan sukkalehdestä, mallista "Miehen ruotosukat". Heti ensimmäisillä senteillä totesin että siniharmaa väri ei pelkästään ole tylsä, vaan myös pilaa muut värit. Silmissäni näytti siltä kuin muista sinisistä olisi imeytynyt pois kaikki väri ja kirkkaus. Ensimmäistä vartta neuloessani nimesin tulevat sukat Uglisukiksi. Kylvin sukkiin kaikkia mahdollisia jämiä puolisatunniasessa järjestyksessä. Valmiiksi ne tulivat ja tilaajallekin ne on luovutettu. Ei vaan omaa silmää miellytä yhtään! Ellei kyseessä olisi ollut tilaustyö jonka halusin äkkiä valmiiksi, olisin varmaan jättänyt sukat kesken! Ikävä kyllä tuota siniharmaata lankaa jäi vielä jäljelle. Saattaa olla että sille sattuu piakkoin jonkinlainen vahinko tai katoamistemppu, etten vaan käytä sitä mihinkään enää!


Vastaisku

Naisen polvisukat, koko 39.
Lanka Regia Fluormania Color ja Novita Seitsemän Veljestä
Puikot 3, virkkuukoukku 3,5

Kun olin silmät sumeina neulonut mielestäni tylsimmät sukat vuosiin, oli pakko saada puikoille jotain kirkasta väriä - vastaisku Ugleille! Kun kuulin kesällä, että Regian Fluormania-langat poistuvat tuotannosta, oli noita ihania neonsävyisiä lankoja pakko hankkia varastoon. Huomasin Facebookin Voihan villasukka! -ryhmässä vinkin, että eräästä latvialaisesta verkkokaupasta saa hankittua Fluormaniaa ja menin muka ihan vaan uteliaisuuttani vilkaisemaan linkkiä. Merkillisen helppoa oli latvian kieliseltä sivustolta tilata haluamansa ja vieläpä paljon edullisemmin kuin suomalaisista kaupoista. Toimitusaikakin oli vain viikon.

Asiaan. Halusin itselleni kenkiin mahtuvat, värikkäät polvisukat ja koska kirkas vihreä sattuu olemaan mielivärini, oli helppo valita lanka. Pitsikuvion muokkasin Myrtti-kuviosta, jonka olen joskus piirtänyt jostain talteen. Olisi pitänyt valita jokin haastavampi pitsi! Kuviosta tuli kyllä kivan näköinen, mutta sitä oli tylsä neuloa. Neulon yleensä paksummilla langoilla ja alkuun nelisäikeinen lanka tuntui todella ohuelta ja hitaalta neuloa. Fluormania kuitenkin on ihanan tuntuista neulottaessa. Varren kukat on virkattu Afrikankukan ohjeella, ohjeen viimeinen kerros on vain jätetty pois. Resoriin pujotin kuminauhan, jotta sukat pysyvät hyvin ylhäällä. Uskottelen ainakin itselleni, ettei kuminauha kovin pahasti näy. Sukat mahtuvat hyvin kenkiin ja lämmittävätkin mukavasti!

Huh, eka blogiteksti valmis! Nämä kahdet sukat kuuluivat ehdottomasti samaan postaukseen! Voin tietysti miettiä, oliko hienoa aloittaa blogi rumimmilla sukilla, jotka hetkeen olen neulonut :) Blogin ulkoasu taitaa olla kaikkea muuta kuin viisas ja ainakin hetken aikaa vielä taidan opetella ja kirjoittaa tätä "pöytälaatikkoon".








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suurkiitokset kommentistasi! :)