Koko: naiselle
Langat: Kehrä Lauri, Novita 7 veljestä, Kaupunkilanka Kivijalka
Puikot: 3,5
Olen aina pitänyt sateenkaaren väreistä ja niiden erilaisista yhdistelmistä. Muistelisin että minulla oli lapsena tuoksuponi, jossa oli sateenkaarikuvio ja että usein leikin olevani sateenkaarilintu... :D Muistaakseni sen ikäisenä kuului myös suosikkileikkeihini keitellä saunassa kanelinakkisoppaa löylykiulussa. Kyllä, kaneli...
Joskus viime talvena inspiraatiokseni googlailin kuvia ja värejä ja keksin että johonkin työhön haluan sateenkaarisydämet. Ruutupiirros löytyi googlaamalla "hama beads rainbow heart". Väri-iloittelun lisäksi sen ihmeempää taustaa näihin ei ole. Kaikki tarvittavat langat löytyivät valmiiksi kotoa.
Halusin harmaiden lapasten varsien alle värikkäät "röyhelöt". En keksinyt miten ne toteuttaisi kätevästi, eikä niistä röyhelöitä tullutkaan. Ideaa täytyy vielä kehitellä. Alimmat varret on neulottu erikseen, luotu 20 silmukkaa, ja neulottu tasona kullakin värillä 5-6 kerrosta sileää, 3-4 kerrosta ainaoikeaa ja vielä kerros sileää ennen värinvaihtoa. Lopuksi lyhyet päät on ommeltu yhteen. Poimin varren toisesta reunasta 48 silmukkaa ja neuloin muutaman kerroksen oikeaa pyörönä.
Harmaat varret on aloitettu kahdella nurjalla kerroksella, sitten jatkettu 10 kerrosta neulomalla 4 oikein, 2 nurin 72 silmukalla. Tämän jälkeen on kavennettu 48 silmukkaan niin että jokaisesta neljän oikean silmukan raidasta on kavennettu kaksi reunimmaista silmukkaa. Näillä 48 silmukalla on neulottu 8 kerrosta.
Molemmat varret olivat omilla puikoillaan ja yhdistin ne laittamalla ne sisäkkäin ja neulomalla yhteen - eli samaan silmukkaan on neulottu yksi silmukka sekä värikkäästä että harmaasta varresta. Tämän jälkeen jatkoin neulomista normaalisti harmaalla. Alla huono kuva alemmasta varresta.
Lapasissa on intialainen peukalokiila ja kärjessä leveä nauhakavennus. Sydänkuvio on tehty silmukoita jäljentäen. Jäljentäminen ei todellakaan ole meikäläisen vahvinta osaamista. Kuviosta tuli muuten kelvollinen, mutta vasta toisessa lapasessa tajusin lisätä sydämeen silmukoita korkeussuunnassa. Ensimmäisessä lapasessa sydän on liian litteä ja leveä. Milloinkohan oppisi muistamaan ettei ruutupiirros sellaisenaan ihan toimi neulottuun pintaan, kun silmukka ei ole ruudun tavoin yhtä leveä ja korkea.
Lopuksi pujottelin vielä lapasten ranteisiin lankoja, letitin päät ja avasin langanpäiden kierteet tupsuksi. Ehkä vähän tårta på tårta kyllä.
Nämä kuvat on otettu tasan vuosi sitten, silloin oli sentään kunnon talvi, pakkasta ja lunta. Lapaset ovat edelleen käyttämättöminä, saa nähdä mihin ne päätyvät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Suurkiitokset kommentistasi! :)