lauantai 29. helmikuuta 2020

Tennarisukkia joululahjoiksi


Ennen kuin kevät ihan tosissaan koittaa, voisi kai tallentaa joululahjoista muutaman sanan ja kuvan. Veljen perheelle tuli tehtyä jouluksi tennarisukkia, koot 32 - 46. Kuvat tuttuun tapaan kuraa, mutta laitetaan ne silti. Kaikki tennarit on tehty Reaversen ohjeella, minulla alkaa olla aika katttavat muistiinpanot eri kokojen silmukkamääristä, mitoista ja muusta tarpeellisesta.


Koko: 46 aikuiselle
Langat: 7 veljestä Polaris, Kaupunkilanka Kivijalka
Puikot ja koukut: 3,5 ja 3

Tämä pari taisi valmistua viimeisenä. Lasten sukkien jälkeen koko 46 tuntui armottoman isolta. Ompelin pohjan sukkaan siten, että laitoin kärkeen myttyyn tavallisen sukan ja sitten oman jalan.


Koko: 39 aikuiselle
Langat: Kaupunkilanka Kivijalka, Kehrä Lauri
Puikot ja koukut: 3,5 ja 3

Tämä pari oli kaikkein helpoin tehdä, koska koko oli jotakuinkin sama kuin itselläni. Pyyntö oli violettia ja mustaa. Kaupunkilangalla on tämä hieno violetti, jota sattui löytymään valmiina kotoa. Halusin yksityiskohtiin vaaleaa violettia ja purin sitä varten yhden vuosia vanhan isoäidinneliön, joka muhi laatikossa ja odotti käyttöä.


Koko: 34, 11-vuotiaalle
Langat: 7 veljestä Polaris, Kehrä Lauri
Puikot ja koukut: 3,5 ja 3

Näissä sukissa tuo kirkkaan pinkki lanka on jotain Pietarista ostamaani akryylilankaa, käytin siitä viimeiset metrit näiden yksityiskohtiin. Mielestäni tästä parista tuli parhaimman värinen. Koon suhteen tupeksin ja näistä tuli liian pienet. Tein tässä kuussa uudet tilalle, vähän isommat, niistä alla vielä kuva. Niihin käytin 7 veljeksen Sateenkaarta ja tavallista mustaa, keltaista sekä fuksiaa. Teki kovasti mieleni neuloa kumpaankin tennariin eri värinen nauha, mutta olisikohan siinä tullut jo liikaa väriä...



Koko: 32, 7-vuotiaalle
Langat: Kaupunkilanka Leikkipuisto
Puikot ja koukut: 3,5 ja 3

Nämä tennarit tulivat 7-vuotiaalle Frozen-fanille. Lanka oli helppo valita, tiesin heti että näihin on saatava Kaupunkilangan kimaltavaa Leikkipuistoa. Minulla oli kotona sitä valkoisena, mutta sinistä oli hankittava. Postilakon takia tilaaminen ei huvittanut, joten eräällä Helsingin reissulla iskin Kampin K-supermarkettiin, jossa tiesin kyseisiä lankoja myytävän. Sieltä löytyi tuo vaaleansininen ja vielä vaaleampi sininen. Saatoin tehdä myös muita lankahankintoja, enemmän tai vähemmän tarpeeseen... Kaupasta jatkoin matkaa Circukseen Happoradion keikalle. Harvemmin sitä keikkareissulla narikkaan jää lankakassia!

Tennareiden nauhat on neulottu Novitan hopealangasta ja jostain ohuesta valkoisesta, en tiedä mitä lankaa se edes oli, sopivasti kimaltavaa kuitenkin. On se hyvä kun varastojen aarteille löytyy käyttöä. Oikeastaan tuo Leikkipuisto-lanka oli ainut mitä piti näitä joululahjoja varten ostaa, muuten langat löytyivät kotoa.

  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Suurkiitokset kommentistasi! :)